JOUKKOLIIKENNE

Nuppulinnan ja lähiseutujen asukkaille  tapahtui suuri muutos vuonna 2016, kun asema lopetettiin. Nuppulinnan asema oli toiminut 130 vuotta ja sitten se lopetettiin yhdessä Purolan kanssa. Liikennettä on yritetty järjestää erilaisin pikkubussein, ensin väliä Purola-Jokela, sitten Linjamäki-Järvenpää ja nyt lopulta Linjamäki-Jokela. Ensimmäinen oli aivan huono kokeilu, toinen joka kulki Linjamäestä Järvenpäähän toimi hyvin ja oli suosittu. Mutta sitten HSL lopetti sen, ja aloitti linjan Linjamäki-Kellokoski- Purola -Jokela. Se ei oikein toimi. Reitti on pitkä ja vaihtoyhteydet hyvin huonosti suunniteltu. Joutuu odottelemaan puolikin tuntia, kun vaihtaa. 

Olen huomannut, että HSL pitää kiinni runkolinja-ajattelusta. Se vaihtoineen on saanut runsaasti kritiikkiä myös kunnan eteläpäässä. Vaihdot eivät toimi  ihmisten liikkumistarvetta vastaavasti. 

Aikaisemmin Tuusulassa oli SAMPO-kutsuliikenne. Se oli aivan mainio. Tässä tilanteessa maaseudun ongelmiin vastaisi hyvin kutsuliikenne.  Sen sijaan että ajetaan pitkää lenkkiä pikkubussilla,  sama kuski ajaisi liikkujien tarpeen mukaan. 

Linjastosuunnittelun sudenkuoppia 

HSL on julkaissut linjastosuunnitelmat vuonna 2019 käyttöön otettavista reiteistä omassa blogissaan.fi. Siellä on esitetty linjoista kartat, lyhyitä perusteluja ja vuorovälit sekä mahdollisuuden kommentointiin. Linjastosuunnittelijalle voi lähettää kommentteja koko ajan, mutta ainakaan omiin ehdotuksiin ei ole reagoitu niin että mikään olisi muuttunut. 

Suurta kritiikkiä on saanut suunnitelmat, että Helsinkiin on vain yksi suora linja ja sekin Hakaniemeen. Myrsky aiheutui myös hintojen korotuksista 110 eurosta 158 euroon. Kysymys herää, miksei kommentointimahdollisuudesta tiedotettu esimerkiksi busseissa tai kunnan sivuilla? 

Sudenkuoppa, johon haluan puuttua, on mainiosti toimivan Linjamäki- Järvenpää-yhteyden muuttaminen Kellokoski - Jokela -yhteydeksi. Miksi? Sitähän jo kokeiltiin. Kun Nuppulinna ja Purola lakkautettiin, toiminnassa oli Purola - Jokela -bussi. Siinäpä ei ollut matkustajia. Nyt mitä hienommin palvellut pikkubussi 65 on ehdotettu muutettavan Kellokoski - Jokela-yhteydeksi, toki Linjamäen kautta. Pohdittuani yhteyttä käyttäjien kanssa, huomasimme, että kyseisen pikkubussimme rahastuslaite oli huomattavan usein epäkunnossa. Niinpä matkustajat pääsivät ilmaiseksi, eikä näin heidän matkustamisensa rekisteröitynyt minnekään. Näin ollen matkustajatilastot näyttävät pienemmiltä kuin todellinen käyttö. Kaikilla tapaamillani käyttäjillä oli kokemus ilmaisista matkoista, eräs laski matkustaneensa jopa 10-15 kertaa maksamatta. 

Kun liittymispäätös tehtiin, ei puhuttu matka-ajoista. Vaikka päästään samalla lipulla, ei ajateltu, että se tapahtuu sen seitsemän mutkan kautta. Esimerkiksi kun Linjamäestä pääsen Hyrylään klo 17:ksi, siihen menee 1,5 h. Sinisilmäisesti päätöksentekijät kirjasivat ehdon siitä, että suorat linjat Helsinkiin säilyvät ruuhkaaikana. Jotkut ehkä aavistivat, ettei näin käy. Yhdellä kortilla matkustaminen tuokin paitsi vaihtomahdollisuuksia, myös pakon vaihtaa ja jokainen vaihto lisää matka-aikaa. 

Olen yrittänyt tuoda päätöksentekoon kylien kutsuliikenteen. Tietenkään suuret bussit eivät voi kulkea tunnin välein kylissä, mutta SAMPO-liikenteen luonteinen kutsuliikenne olisi hyvä ratkaisu. Myös alussa esitettyyn linjasto-ongelmaan yhtenä vaihtoehtona voisi olisi, että Kellokoski - Hyrylä linja alkaa Linjamäestä, vaikka vuorotellen tai samanaikaisesti Hyökännummen kanssa. Se palvelisi myös koululaisia.


Pikkubussin kyydissä pimeillä kujilla

Suuret toimivat kuntalaisten hyväksi. Siksi heidän olisi myös kuunneltava kuntalaisia. Kerron nyt oman kokemukseni.Asun Linjamäessä ja minun piti mennä Helsinkiin aloittamaan fysioterapia polkupyörällä kaatumisessa murtuneen solisluun vuoksi.Polkupyörällä kaaduin, koska ainoa kulkumuotoni talvellakin on polkupyörä. Kylääni suuntautuu kyllä pikkubussi, mutta sen reitti sisältää mutkia ja odotusta yli käsityskyvyn, eikä se kulje illalla. Menomatka klo 10 jälkeen sujui hyvin. Kuljimme Purolan ja melkein Saunakallion kautta Jokelaan. Aikaa meni, mutta kellokoskelainen keskusteluseura oli hyvä.Paluumatka Helsingistä sisälsi runsaasti vaihtoja, reittioppaan lukua ja useita lippujakin piti ostaa.Lopulta klo 17.25 aloin Jokelasta onnellisen tietämättömänä matkan kohti Linjamäkeä pikkubussissa. Nuppulinnassa ilmeni, että jälleen tehdään kiertomatka. Sen tekisi myös seuraava, päivän viimeinen bussi.45 minuuttia kesti matka Jokelasta kotiin, odotusaika mukaan lukien tunnin. Kellä on ylimääräistä aikaa käyttää noin paljon pieneen matkaan, huristella teillä, joilta ei tule eikä mene kukaan?Matka, jota yleensä kuljen pyörällä, on kuusi kilometriä, paitsi nyt. Purolalaiset tarvitsevat kyydin, mutta sen pitäisi olla Järvenpäähän. Niin kuin meidänkin, kuten vielä vuosi sitten oli.Kuskin kanssa puhellessa sain paljon näkemystä ja tietoja. Hän sanoi, ettei ole nähnyt johtajaansa, mutta navigaattorista näkyvät hänen oman autonsa liikkeet.Kahden kilometrin päässä Linjamäestä ehdotin, että hän veisi minut Linjamäkeen. Ei käy, koska navigaattori näkee. Ja niin lähdettiin Purolan kierrokselle.Sain idean, että tämän kaverin työtehtävän voisi helposti muuttaa kutsupohjaiseksi. Puhui suomea hyvin. Ei olisi turhaa rallicrossia eikä pitkiä taukoja. Olin ainoa kulkija.En usko, että monikaan kuntalainen kestää tuollaista reissaamista. Työpäivän päätteeksi haluaa päästä kotiin, eikä ylimääräisille kiepauksille, jos vain suinkin saa järjestettyä toisen kyydin, vaikkakin talvella riskialttiin polkupyöräilyn.Soitin seuraavana päivänä kuskin konttorille. Selvisi tunnin puhelun aikana melkein kaikki. Hinnat, työajat, ehdot kaikki.Hyvin ystävällinen ja asiantunteva päällikkö oli Ruotilla, joka on voittanut kilpailun tuon linjan ajamisesta.Toivottavasti kunta ottaa kopin. Siksihän kunnalla on virkamies liikenneasioita varten. 

Aloitteita 

Olen valtuustossa tehnyt lukuisia aloitteita. Muun muassa nämä. Ne löytyvät kunnan sivuilta kohdasta aloitteet kirjoittamalla aloitteen otsikko 


Lähiulkoilualue betonin ja asfaltin vieressä 

Entinen varuskunnan alue on säilynyt hyväkuntoisena metsänä, joka on viihtyisä tällaisena. Mutta nyt tähänkin kohtaan suunnitellaan varastorakennusten aluetta. 


Eeva-Liisa Nieminen
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started